Vallankumouksen nuoret voittajat
Oliver Peip Lee asuu keskellä tyhjää maaseutua ja tuntee olevansa siellä keskellä elämää.
Peltoa, peltoa ja vielä lisää peltoa. Pieni kapea maantie kiemurtelee loppumattomiin Viron tasaista ja hiljaista maaseutua. Väki on pakkautunut suuriin kaupunkeihin, ja maaseutu on tyhjempi kuin Suomessa.
Täällä keskellä hiljaista maaseutua Kehtnan kunnan Rõuen kylässä asuu onnellinen maalainen, entinen kaupunkilaispoika Oliver Peip Lee.
”Täällä on tilaa ja yksityisyyttä.”
Jos Oliverin elämän kiinnekohdat pitäisi määritellä yhdellä sanalla, se olisi eläimet. Hän elää keskellä mitä kummallisimpia eläimiä, jotka ovat päätyneet perheen omistamalle tilalle vielä kummallisemmin, jopa bussipysäkille heitettynä.
Oliverin koti on entinen minieläintarha, nykyinen löytöeläinkoti. Kyse ei ole kuitenkaan kissojen tai koirien turvakodista vaan paikasta, jossa otetaan huostaan ensi sijassa loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä ja eksoottisia lemmikkieläimiä. Ihan tavallisia kanoja ja vuohiakin löytyy, kattohaikaroiden ja joutsenten seasta.
Tarkalleen ottaen hän ja hänen vanhempansa pyörittävät perheyrityksenä löytöeläinkotia, joka on keskittynyt luonnonvaraisiin eläimiin ja liskoihin.
Oliver on sydämeltään ollut aina maalainen, vaikka asuikin elämänsä ensimmäiset vuodet kaupungissa. Luonnon lähellä hän tuntee olevansa juurillaan. Hän on kiintynyt isänmaahansa hyvin konkreettisella tavalla.
”Elämä tuntuu oikealta kun saa itse kasvattaa ruokansa”
, hän sanoo. Kotoa tulee vihannesten lisäksi munia, maitoa ja juustoa.
Ihmisvilinää Oliver ei kaipaa, mutta yksinkään ei tarvitse olla, yhteydenpito on helppoa. Viro harppasi nettiyhteiskunnaksi
tiikerinloikalla, Suomea nopeammin.
Mutta maaseudun kylätiet ovat Suomea monin verroin hiljaisempia. Pakkokollektivisointi tuhosi pientilat, ja uudelleen Viro itsenäistyi aikaan, jolloin EU ajoi maatiloja kolhoosikokoisiksi. Perheviljelmävaihetta ei maiden palautuksenkaan jälkeen tullut.
Tämä näkyy maaseudussa, jossa tulee vastaan vähän väliä rumia kolhoosien raunioita tai hylättyjä taloja.
Itsenäisyys merkitsee Oliverille halua ja kykyä pärjätä omillaan – sekä valtion että yksilön tasolla. Neuvostoliito on kaukaista historiaa, vaikka hän ehti hetken siinä asuakin. Sana saa aikaan ikäviä mielleyhtymiä, perheessä on Siperiaan vietyjä sukulaisia.
”Nyt tuntuu siltä, että itsenäisyys otetaan jo liiankin itsestään selvänä. Sitä ei osata arvostaa tarpeeksi.
Materialismi on tullut kommunismin tilalle todella nopeasti”
, hän pohtii oman elinikänsä aikana tapahtunutta muutosta.
”Tuntuu siltä, että vain ulkoiset asiat ovat nyt tärkeitä.”
Oliver kiteyttää sen, kuinka nopeasti Viro on sopeutunut uuteen aikaan. Kuin Neuvostoliittoa ei olisi ikinä ollutkaan.
Kommunismi siivottiin valon nopeudella, ja tilalle tulivat ulkoiset arvot, raha ja menestys.
EU ei herätä hänessä erityisempiä tunteita, mutta Viron omaa valuuttaa kroonia hän ikävöi. Se merkitsi Oliverille itsemääräämisen symbolia. Euro on liiton raha siinä kuin ruplakin. Euron kriisiinkin Oliverilla on yksinkertainen selitys: ahneus. On haluttu enemmän mihin on ollut varaa.
Oliverin syntymän jälkeen perheessä ei ehditty murehtia uuden itsenäistyneen valtion tulevaisuutta. Vaakalaudalla oli Oliverin terveys. Hänellä oli synnynnäinen sydänvika, joka vaati leikkausta.
Suomessa tällainen leikkaus oli tuohon aikaan jo rutiinia, mutta ei Virossa, jossa vanha yhteiskunta oli juuri romahtanut. Sairaaloista saattoi puuttua jopa leikkauksiin tarvittavaa ompelulankaa, lääkkeistä ja muista tarvikkeista puhumattakaan.
”Leikkaus oli tuolloin suuri riski”,
hän kertoo. Nyt haava rintakehässä näkyy enää hädin tuskin.
Oliverin kotitalo on villi yhdistelmä metsäkauriita, joutsenia, kanoja ja kuristajakäärmeitä. Oman ensimmäisen iguaaninsa hän hankki jo noin kymmenen vuotta sitten. Nyt omaan kokoelmaan kuuluu myös kuristajakäärmeitä. Löytöeläiminä on tullut puolestaan erilaisia kilpikonnia.
”Ihmiset eivät tiedä kuinka vanhaksi kilpikonnat voivat elää. Sitten niistä yritetään päästä eroon.”
Miksi Oliver sitten haluaa auttaa hylättyjä tai vammautuneita luonnonvaraisia eläimiä? Hänen mielestään ihminen on vastuussa siitä, mitä on aiheuttanut. Se on niin yksinkertaista. Hän ei koe, että yrittäisi sotkeutua luonnon järjestykseen. Päinvastoin, hän yrittää paikata sitä, minkä ihminen on jo valmiiksi sotkenut.
”Kotieläimilläkin on jo joitain oikeuksia, mutta luonnoneläimillä ei ole mitään.”
Oliver menee häkkiin, jossa makaa vuoden vanha metsäkauris. Se oli löytynyt heinäpellolta vuosi sitten. Emo oli hylännyt sen, koska oli pelästynyt niittokonetta.
Ketut uhkasivat vasaa, joka oli niin vastasyntynyt, että napanuorakin oli vielä märkä.
”Ensimmäiset viikot olivat aika vaikeita. Lehmänmaito ei sopinut vasalle. Siitä tuli kovia ruuansulatusongelmia.
Jotenkin saimme tämän kuitenkin kasvamaan. Mutta se pitää itseään enemmän ihmisen lapsena kuin kauriina.”
Toden totta, kauris leikkii jotain piiloleikin tapaista Oliverin kanssa. Menee maahan kyyryyn ja heittäytyy villiin juoksuun, kun Oliver tulee kohti.
Oliver on selvästi eläinkuiskaaja, osaa kuulla ja kuulostella eläimiä.
Sisällä on talon trooppinen osasto. Oven pielessä roikkuu kasapäin käärmeiden luomia nahkoja. Pyydän Oliveria näyttämään kuinka hän käsittelee boaa. Oliver laittaa käden varovasti terraarioon. Käärme nostaa päätään. Äkkiä Oliver vetää kätensä pois.
”Nyt ei ole oikea aika. Näillä on omat mielialansa.”
Luultavasti boaa hermostuttaa vieras, jolla on kamera kädessä.
Vaikka löytöeläinten hoitaminen on työtä, taloudellisesti se on enemmänkin harrastus. Perhe saa satunnaisia avustuksia ja projektirahoja eläinhoitolatoimintaan, mutta ei niin paljon että sillä eläisi. Perheen isän täytyy käydä ulkopuolella töissä.
Maalla monet muutkin elävät lähellä luontaistaloutta, siinä suhteessa perhe ei tee poikkeusta. Elämäntavan ero kaupunkielämään on suurempi kuin esimerkiksi Suomessa.
”Tällä ei ole tarkoitus ansaita vaan elää. Raha on minulle epäolennainen asia. Mitä ei ole, sitä ei ole.”
Virolainen talouden menestystarina, kiivas talouskasvu, kiinteistökuplat, ja siitä seuranneet lamat ovat olleet Oliverin elämästä etäällä.
”Olen aina elänyt niukasti, eroa ei ole ollut.”
On vaikea sanoa, onko niukalla elämisen oppi tullut lapsuudesta, jolloin Viro oli taloudellisesti tiukoilla. Joka tapauksessa hän haluaa edelleen elää niin.
Kun peruskoulu loppui, Oliver ajatteli ettei tarvitse enempää kouluja.
”Olin silloin nuori ja hullu.”
Parissa vuodessa ajatukset ovat kirkastuneet, hän tähtäin on selkeä. Hän haluaa eläinlääkäriksi, ja siksi hän suorittaa nyt lukiota jälkikäteen aikuislukion puolella.
Toinenkin kirkas tavoite kaksikymppisellä nuorella miehellä on: perheen perustaminen. Kunhan vain tyttöystävä saa koulunsa loppuun ensin. Oliverin mielestä ei ole järkevää ensin luoda uraa ja sitten tehdä lapsia.
”Se tarkoittaa vain sitä, että perhe on uran este. Keskitytään mieluummin uraan kuin perheen perustamiseen.
Sitten lasten saaminen voi ollakin jo myöhäistä”.
Eläinten ja perheen kanssa hän haluaa elää mottonsa mukaisesti:
”Pitää elää niin, että pystyy nauttimaan pienistä asioista, koska isoja asioita tapahtuu kuitenkin niin vähän.”
