yle.fi

Kuva: YLE

Presidentit

Keväällä suomalaiset valitsevat maalle 12. presidentin. Keitä olivat hänen edeltäjänsä ja millä tavoin he ohjasivat kansakunnan kohtaloa päätöksillään?

Pyysimme Helsingin yliopiston historian professoria Henrik Meinanderia käymään läpi Suomen presidentit ja kertomaan, mitkä olivat heidän kausiensa merkittävimmät hetket tai käännekohdat, joista jälkipolvet tulevat heitä muistamaan.

Kuva: YLE

K.J. Ståhlberg

Kaarlo Juho Ståhlberg oli presidenttinä 1919-25. Hänet valittiin dramaattisissa olosuhteissa sisällissodan jälkeen. Vaikein vaihe oli heti presidenttikauden alussa, vuosina 1920-22.

Tuolloin käytiin rauhanneuvottelut Neuvosto-Venäjän kanssa ja samalla maan sisäinen kehitys piti saada etenemään. Lakeja säädettiin ja mm. suojeluskuntien asema ratkaistiin.

Myös Ahvenanmaan kysymys oli kiivas. Ståhlberg antoi pidättää ahvenanmaalaiset, jotka pyrkivät liittämään Ahvenanmaan Ruotsiin. Se heikensi maiden suhteita.

Ståhlbergin tärkein aikaansaannos oli, että hänen auktoriteetillaan parlamentaarinen järjestelmä saatiin käyntiin. Se oli hyvin tuskallista. Suurista valtaoikeuksistaan huolimatta Ståhlberg antoi parlamentarismin toimia, eikä turhaan sekaantunut sisäpolitiikkaan.

Kuva: YLE

Lauri Kristian Relander

Suomen 2. presidentti Lauri Kristian Relander (1925-31), muistetaan siitä, että toisin kuin edeltäjänsä hän teki vilkkaasti ulkomaanvierailuja lähialueille. Myös naapurimaista tehtiin kuningasvierailuja Suomeen. Suhteet Neuvostoliittoon olivat Relanderin kaudella lähes jäissä, mutta muuten hän otti aktiivisen roolin Suomen edustamisessa. Tämä merkitsi tietynlaista avautumista 1920-luvun alun ”siilipuolustuksen” jälkeen.

Presidenttikauden lopussa tuli Lapuan liike ja viimeisten kahden vuoden ajan Relanderin auktoriteetti ja uskottavuus kärsivät pahasti. Relander epäonnistui Lapuan liikkeen hillitsemisessä ja hallitsemisessa, mutta voi olla että kovin moni muukaan presidentti ei olisi siinä onnistunut.

Kuva: YLE

P.E. Svinhufvud

Vuosina 1931-37 presidenttinä toiminut Pehr Evind Svinhufvud valittiin vain yhden äänen enemmistöllä. Hänellä oli Lapuan liikkeen tuki ja takanaan laaja porvarillinen rintama.

Presidenttikauden merkittävin hetki oli vuonna 1932 Mäntsälän kapinan aikaan, jolloin Svinhufvud käski radiopuheessa kapinoitsijat kotiin, heidät asetettiin syytteeseen ja he saivat rangaistuksensa. Svinhufvud ei missään vaiheessa tukenut laittomuuksia.

Ulkopolitiikassa rooli oli melko mitätön. Juuri hänen kautensa aikana syntyi epävirallinen ulkopoliittinen ryhmittymä, joka suuntasi Suomen ulkopolitiikkaa pohjoismaiseen suuntaan. Salattu tavoite oli suomalais-ruotsalainen puolustusliitto.

Kuva: Museovirasto

Kyösti Kallio

Kyösti Kallio toimi presidenttinä vain 3,5 vuotta vuosina 1937-40. Hän kuoli Helsingin rautatieasemalla sairauskohtaukseen joulukuussa 1940, lähtiessään kotiin sen jälkeen, kun hänelle oli valittu seuraaja.

Kallion presidenttikauden käännepiste oli, että hän pystyi ajamaan Suomelle toimintakykyisen ja kylmäpäisen hallituksen talvisodan alussa. Usein unohdetaan, että nimenomaan Kallio pakotti Risto Rytin suostumaan pääministeriksi.

Kallio oli yllättävällä tavalla eheyttävä voima 1920- ja 30-lukujen kieliriidan ratkaisemisessa. Kallion presidenttikaudella syntyi myös konsensus siitä, mitä oli olennaista tehdä yhteiskunnan kehittämiseksi.

Kuva: YLE

Risto Ryti

Risto Rytin presidenttikauden (1940-44) tärkein hetki oli heti aluksi, kun Ryti päätti Mannerheimin kanssa, että Suomi lähtee sodassa Saksan kelkkaan. Suhtautuminen Saksaan olikin koko hänen kautensa suuri kysymys. Päätöksen oikeutuksesta on siitä lähtien keskusteltu.

Ryti itse piti tiukasti kiinni selityksestä, että Suomi kävi erillistä puolustussotaa, mutta tätä hän korosti lähinnä ollessaan yhteydessä länsivaltoihin ja Pohjoismaihin.

Toinen käännekohta liittyi siihen, missä vaiheessa ja miten liittoumasta vetäydyttäisiin. Se oli hyvin kiistanalainen päätös. Ryti lupasi kirjeessään Hitlerille, ettei Suomi neuvottele rauhasta Neuvostoliiton kanssa, mutta lupaus tehtiin tietäen, että hän eroaa eikä lupaus sido seuraajia.

Kuva: SA-kuva

C.G.E. Mannerheim

Suomen 6. presidentti (1944-1946) Carl Gustaf Emil Mannerheim muistetaan tietenkin parhaiten Suomen sotien ylipäällikköydestä. Hän toimi myös runsaat puoli vuotta valtionhoitajana sisällissodan jälkeen 1918.

Lyhyen presidenttikauden merkittävin hetki oli heti aluksi, kun Mannerheim varovaisesti johti irtautumista Saksan otteesta ja päätti tavasta, jolla rauhanneuvottelut aloitettiin Neuvostoliiton kanssa.

Syksyyn 1944 ajoittui tiivis tapahtumaketju: valvontakomission tulo, sota Lapissa, armeijan kotiuttamisen aloittaminen ja suojeluskuntien lakkautus.

77-vuotias Mannerheim ehti vielä olla hahmottelemassa ensimmäistä luonnosta tulevasta YYA-sopimuksesta.

Kuva: YLE

J.K. Paasikivi

Juho Kusti Paasikivi (presidenttinä 1946-56) jatkoi Rytin ja Mannerheimin ottamaa roolia keskeisenä toimijana ulkopolitiikassa. Hallitusta ja eduskuntaa ei kovin paljoa informoitu.

Presidenttikausien huipentuma oli talvi ja kevät 1948, jolloin saatiin aikaan YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa. Samaan aikaan kierteli huhuja kommunistien suunnittelemasta vallankaappauksesta. Paasikiven ja sosiaalidemokraattien yhteistyöllä äärivasemmiston otetta alettiin heikentää.

Paasikivi muistetaan siitä, että hän normalisoi Suomen itäsuhteet ja sai ne toimimaan. Kun puhutaan suomettumisesta, unohdetaan usein, miten vähän aikaa sodan päättymisestä oli: monet olivat olleet rintamalla ja nähneet, kuinka lähellä oli ollut, että kaikki olisi romahtanut.

Kuva: YLE

Urho Kekkonen

Maata 1956-82 johtanut Urho Kaleva Kekkonen pystyi ohjaamaan Suomen hyvin nopean rakennemuutoksen läpi ilman, että kansalaiset olisivat tästä kärsineet. Samalla toimittiin juuri silloin mahtavimmillaan olleen Neuvostoliiton kyljessä.

Presidenttinä Kekkonen käytti melko häikäilemättömästi niitä valtaoikeuksia, jotka hänellä hallitusmuodon mukaisesti oli. Hän käytti niitä kuitenkin myös lieventääkseen poliittisia vastakohtaisuuksia.

Parlamentarismi kärsi Kekkosen kaudella, mutta lieveilmiöt eivät juuri koskettaneet kansan enemmistön arkea. Päinvastoin, suomalaisten elintaso nousi nopeimmin koko Euroopassa.

Etyk-konferenssin isännöiminen 1970-luvulla oli Kekkosen ulkopolitiikan suuri voitto ja kohokohta.

Kuva: YLE

Mauno Koivisto

Mauno Henrik Koivisto palautti presidenttinä (1982-1994) parlamentarismin Kekkosen jälkeen. Hän ei lähtenyt hajottamaan eduskuntia, vaan kaikki hallitukset istuivat koko eduskuntakauden. Koivisto ajoi kuitenkin aktiivisesti läpi sinipunahallitusta.

Koivisto jatkoi rakentavaa itäsuhteiden hoitoa. Uran huipentuma oli kevät 1992, jolloin Neuvostoliitto oli jo hajonnut, Venäjän kanssa solmittiin YYA:n korvaava sopimus ja EU oli syntymässä.

Hornetien hankintapäätös kytkeytyi ehkä haluun näyttää EU:lle ja Natolle, ettei Suomi olisi jäsenenä rasite.

Koiviston tärkeä aikaansaannos presidenttinä oli Suomen irtautuminen Neuvostoliiton turvallisuusvyöhykkeestä ja liittyminen EU:hun tilanteessa, jossa Suomen talous koki syväsukelluksen.

Kuva: YLE

Martti Ahtisaari

Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (1994-2000) oli ensimmäinen suoralla kansanvaalilla valittu presidentti.

Hänessä Suomi sai presidentin, joka oli tunnettu maailmalla rauhanneuvottelijana. Kukaan edeltäjistä ei ollut tällainen kansainvälinen auktoriteetti. Mannerheim esimerkiksi tunnettiin ulkomailla, mutta ei siitä että hän solmi rauhoja, vaan siitä että hän soti.

Ahtisaari sai kautensa lopussa paljon kiitosta toiminnastaan Kosovon rauhanneuvotteluissa, mutta se ei liittynyt suoraan hänen presidenttiyteensä.

Ahtisaari tuli ulkoa eikä ollut osa poliittista valtaeliittiä. Se ettei hän saanut jatkoaikaa, johtui kenties samasta asiasta. Ahtisaaren kaudesta lähtien presidentti-instituutio alkoi menettää turhaa hohtoa.

Kuva: YLE

Tarja Halonen

Vuoden 2000 vaalit voittanut Tarja Kaarina Halonen on Suomen ensimmäinen naispresidentti.

Halonen on toiminut presidenttinä uuden perustuslain raamien puitteissa. Etenkin se, millä tavoin presidentin roolia tulkitaan ulkopolitiikassa, on synnyttänyt hänen kausillaan paljon keskustelua.

Imagoltaan Halonen on ollut erilainen kuin edeltäjänsä, johtuen olennaisesti myös uudesta perustuslaista.

Halosen suhtautuminen Natoon on ollut tärkeä tekijä siinä, että Suomen liittymisestä sotilasliittoon ei ole käyty mitään vakavaa keskustelua.