Kuva: EPA

Katastrofi

Maailman kauhistuneet katseet kohdistuivat Japaniin perjantaina 11.3.2011 klo 14:46 paikallista aikaa. Tällöin tapahtui Japanin historian voimakkain maanjäristys Sendain kaupungin lähellä.

Noin viisi minuuttia kestäneen järistyksen voimakkuus oli 9,0 Richterin asteikolla. Japani, yksi maailman kehittyneimmistä valtioista, oli varautunut maanjäristyksiin huolellisesti vuosikymmenten ajan. Tästä huolimatta maanjäristys ja siitä seurannut tsunami tekivät valtavaa tuhoa. Japanin tuho sai ihmiset pelon valtaan jopa toisella puolella maapalloa saakka.

Kuva: EPA

Ennen tsunamia

Järistys aiheuttaa laajoja tuhoja. Kymmenet tulipalot riehuvat eri puolilla Honshun itärannikkoa.

Yksitoista ydinreaktoria sulkeutuu automaattisesti. Lähellä järistyksen keskusta on yksi maailman 25:stä suurimmasta ydinvoimalasta, Fukushima I.

Heti järistyksen jälkeen annetaan tsunamivaroitus.

Tokiossa korkeat pilvenpiirtäjät huojuvat silminnähden vielä puoli tuntia järistyksen jälkeen. Pääjäristystä seuraa kymmeniä jälkijäristyksiä.

Kuva: EPA

Tsunami

Noin tunnin kuluttua järistyksestä tsunami iskee Honshun pohjoisosiin. Valtavat aallot pyyhkäisevät rannikkokaupunkeihin ja vievät mukanaan autoja, laivoja, rakennuksia – kokonaisia asuinalueita.

Tsunamivaroituksia annetaan myös muissa Tyynen valtameren rannikkovaltioissa. Tsunami rantautuukin tuntien kuluessa mm. Havaijille ja Kaliforniaan.

Kuva: EPA

Fukushima vaikeuksissa

Kello 15.41 perjantaina Fukushima I -ydinvoimalaa hallinnoiva Tepco ilmoittaa, että varajärjestelmät eivät toimi eikä ykkösreaktoria saada vakaaksi. Illalla ydinvoimalan ympäristössä asuvia ihmisiä kehotetaan poistumaan kodeistaan.

Japanin ydinvoimalat on rakennettu kestämään maanjäristykset, mutta niiden sähköjärjestelmiä ei. Fukushimassa jäähdytysjärjestelmä ei toimi, koska yhteys ulkoiseen sähköverkkoon on menetetty eivätkä dieselgeneraattorit ole käyttökunnossa. Suomen Säteilyturvakeskuksen johtajan mukaan ongelmasta on huomautettu Japania useasti.

Kuva: EPA

Pelastustyöt

Pelastustyöt tsunamin ja järistyksen jäljiltä käynnistyvät eri puolilla tuhoaluetta. Sendain miljoonakaupunki on kärsinyt mittavia tuhoja, ja kokonaisia kyliä on kadonnut veden alle. Kesennuman 70 000 asukkaan kaupungista suuri osa on kokonaan tulessa. Minamisanrikun satamakaupungin 17 000 asukkaasta kateissa on jopa 10 000.

Perjantai-iltaan mennessä vahvistettu kuolleiden määrä oli noussut 200:aan, mutta sen arvioitiin nousevan yli tuhanteen.

Kuva: EPA

Suomalaiset Japanissa

Ulkoministeriö ja Suomen Tokion-suurlähetystö ryhtyvät kartoittamaan, kuinka paljon Japanissa on suomalaisia ja miten heihin saadaan yhteys. Suurlähetystö avaa Facebook- ja Twitter-tilit omaistiedusteluja ja ilmottautumisia varten. Lauantaiaamuun mennessä noin 300 suomalaiseen saadaan yhteys.

Lauantaina ulkoministeri Alexander Stubb kuvailee tilannetta erittäin vakavaksi. Hänen mukaansa pahimmalla järistysalueella oleviin noin sataan suomalaiseen ei ole saatu yhteyttä.

Maanantaiaamuun mennessä kaikki ulkoministeriön tiedossa olevat Japanissa oleskelevat noin 800 suomalaista on tavoitettu.

Kuva: EPA

Valtavat tuhot paljastuvat

Lauantaiaamu paljastaa Japanissa mittavat tuhot. Kuolleita löytyy hetki hetkeltä lisää, kateissa on tuhansia ihmisiä. Asuinalueet näyttävät runnelluilta aavekaupungeilta, ja pelastustöitä vaikeuttavat mm. katkenneet kulkuyhteydet.

Pääministeri Naoto Kan ilmoittaa armeijan liittyvän pelastustöihin 50 000 sotilaan voimalla.

Kuva: EPA

Fukushimassa räjähdys

Lauantaina runsas vuorokausi maanjäristyksen jälkeen Fukushiman ydinvoimalan ykkösreaktorissa tapahtuu räjähdys. Ykkösreaktorin suojarakennus vaurioituu pahoin, ja neljä työntekijää loukkaantuu. Ydinvoimalan ympäristössä havaitaan pieniä määriä cesiumia ja radioaktiivista jodia.

Viikonlopun aikana evakuointialuetta laajennetaan Fukushiman voimala-alueiden ympärillä niin, että evakuointi koskee 170 000 – 200 000 ihmistä.

Kuva: EPA

Tsunamialueella 10 000 kuollutta?

Poliisi arvioi nyt jopa 10 000 kuolleen tsunamialueella. Sendain ranta-alueella sammutetaan vielä sunnuntainakin tulipaloja. Kaupunkeihin ja kyliin raivataan pääsyä raskaan kaluston avulla, sillä maanjäristys vaurioitti teitä ja siltoja sadoissa paikoissa.

Pääministeri tuplaa pelastustöissä olevien sotilaiden määrän sataan tuhanteen, mikä on noin 40 prosenttia maan sotilasvoimista.

Katastrofin laajuus on osoittautunut vaativaksi myös Japanin hallitukselle. Paikallinen media kritisoi hallitusta siitä, että evakuointialueita ei laajennettu tarpeeksi nopeasti.

Kuva: EPA

Ongelmia muissakin ydinvoimaloissa

Sunnuntai-iltana Suomen aikaa Tokain ydinvoimalan jäähdytysjärjestelmän pumppu pysähtyy. Jäähdytys pystytään kuitenkin toistaiseksi hoitamaan varajärjestelmällä. Tokain ydinvoimala sijaitsee noin 120 kilometriä Tokiosta pohjoiseen.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA kertoo sunnuntaina, että myös Onagawan voimalaan on julistettu hätätila. Onagawan lähistöllä havaittu säteily johtui kuitenkin ilmeisesti Fukushimasta.

Kuva: EPA

Fukushimassa uusi räjähdys

Fukushima I:n kolmosreaktorin jäähdytysjärjestelmä pettää sunnuntain vastaisena yönä. Reaktoriin pääsee kertymään vetyä. Voimalassa tapahtuu uusi räjähdys maanantaina aamuyöllä.

Kakkosreaktorin polttoainesauvat paljastuvat maanantaina kahdesti vedenpinnan laskemisen vuoksi. Viranomaisten mukaan näyttää todennäköiseltä, että polttoainesauvat sulavat kaikissa kolmessa reaktorissa. IAEA kuitenkin sanoo, ettei merkkejä sulamisesta ole.

Voimalan ympäristöstä oli sunnuntaihin mennessä evakuoitu noin 200 000 ihmistä.

Kuva: EPA

550 000 evakuoitu

Edelleen yli 15 000 ihmistä on kateissa maanjäristyksen ja tsunamin jäljiltä. Vahvistettuja kuolonuhreja on yli 3 000, määrän pelätään nousevan pahimmilla tuhoalueilla yli 10 000:een. Evakuoituja on majoitettu hätämajoituspisteisiin.

- Kaikki on tuhoutunut ja maan tasalla. Tämä on täydellinen tuho. Pitkän urani aikana tämä on pahin tuho, jonka olen ikinä nähnyt, sanoi Japanin Punaisen Ristin johtaja Otsuchin kaupungin raunioilla.

Kuva: EPA

Ruoasta ja vedestä pulaa

Pahimmalla tuhoalueella Honshun koillisosassa on pulaa puhtaasta vedestä, ruoasta, lämmityksestä ja polttoaineesta.

Koko Japanissa sähköä säästetään katkaisemalla sen jakelu ajoittain.

Japani ei ole toistaiseksi pyytänyt kansainvälistä apua, mutta se ottaa vastaan lahjoitukset Punaisen ristin kansallisilta yhdistyksiltä.

Kuva: EPA

Säteilyn määrä huolestuttaa

Säteilyn määrä Fukushiman voimalan alueella ja sen ympäristössä on vaihdellut tiistaina voimakkaasti.

Poliisin mukaan kaikki asukkaat 20 kilometrin säteellä voimalasta on evakuoitu. Asukkaita 20-30 kilometrin säteellä on kehotettu pitämään ikkunat ja ovet kiinni ja pysymään sisätiloissa.

Ulkoministeriö kehottaa suomalaisia välttämään matkustamista Japaniin, mutta suomalaisia ei toistaiseksi evakuoida Japanista.

Kuva: EPA

Fukushiman ongelmat eivät hellitä

Neljään Fukushima I:n uraania käyttävään reaktoriin on pystytty keskiviikkona pumppaamaan viilentävää vettä reaktoreiden sydämien sulamisen estämiseksi. Plutoniumia käyttävää kolmosreaktoria aiottiin jäähdyttää pudottamalla sinne helikopterista vettä. Toimenpide jouduttiin perumaan kohonneiden säteilyarvojen vuoksi. Voimalan työntekijät evakuoitiin väliaikaisesti alueelta.

Säteilyarvot laskivat myöhemmin ja työntekijöitä päästettiin takaisin alueelle. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan merkittäviä määriä säteilyä ei ole levinnyt Japanin ulkopuolelle.

Suomen Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja arvostelee ydinvoimalaonnettomuuden pelastustoimia. Hänen mielestään tilanne olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo muutama päivä sitten.

Wikileaksiin vuodettujen tietojen mukaan IAEA varoitti Japania joulukuussa 2008, että voimakkaat maanjäristykset saattaisivat aiheuttaa vakavia ongelmia voimaloille.

Kuva: EPA

"Se oli näkymä helvetistä"

Tsunamista selviytyneiden kertomukset tapahtuneesta ovat surun sävyttämiä. Pahoin tuhoutuneen Minamisanrikun satamakaupungin pormestari kuvaa aallon saapumista ja tuhoa "kuin näkymäksi helvetistä".

Pahiten katastrofissa kärsineen Miyagin alueen poliisipäällikkö epäilee, että yksin Miyagissa kuolleita on yli 10 000. Virallinen uhriluku koko tuhoalueella on nyt 4 200.

Kadonneeksi on virallisten tietojen mukaan ilmoitettu yli 8 000 henkilöä, mutta Ishinomakin kaupungin pormestarin mukaan pelkästään siellä kadonneiden määrä yltänee 10 000:een.

Keskiviikkona Japanin keisari Akihito piti harvinaisen julkisen puheen. Hän totesi, että koko maa tekee nyt kaikkensa auttaakseen tsunamin uhreja. Keisari sanoi myös olevansa syvästi huolissaan Fukushiman tilanteesta.

Kuva: EPA

Karkaako tilanne hallinnasta?

Fukushiman ydinvoimalan kolmos- ja nelosreaktoreihin on yritetty kiivaasti saada lisää vettä myös helikoptereilla.

Japanin puolustusministeri sanoo, ettei helikopterioperaation vaikutuksia voida vielä arvioida. Asiantuntijat ovat epäilleet sen tehokkuutta.

Tepco lupaa voimalan saavan pian lisää sähköä. Uusi sähkölinja on jo vedetty laitosalueen rajalle asti. Sähköllä saataisiin käyttöön merivesipumput, mikä tehostaisi jäähdytystöitä merkittävästi.

Useat maat, mukaanlukien Suomi, ovat kehottaneet kansalaisiaan matkustamaan pois Japanin tuhoalueelta ja Tokiosta.

Kuva: EPA

Toivo vähissä tuhoalueella

Tsunamista on kulunut kymmenen päivää. Arvio kuolleiden ja kadonneiden määrästä lähestyy 22 000:ta. Viikonloppuna raunioista löytyi elossa 80-vuotias isoäiti ja hänen 16-vuotias lapsenlapsensa. Toivo eloonjääneiden löytymisestä on kuitenkin enää vähäinen.

Fukushiman ydinvoimalassa ongelmat jatkuvat yhä. Suomen Säteilyturvakeskuksen pääjohtajan mukaan meriveden käyttäminen reaktoreiden jäähdyttämiseen johtaa ennen pitkää ongelmiin. Jäähdytysjärjestelmään pitää saada puhdasta vettä, sillä kiteytyessään järjestelmään meriveden suola voi estää jäähdytyksen.

Kuva: EPA

Vuosi katastrofin jälkeen

Japania kohdannut murhenäytelmä vei kaikkiaan lähes 20 000 ihmisen hengen. Tämän lisäksi 3 500 ihmistä katosi jäljettömiin. Ruumiita etsitään yhä, mutta valtaosa niistä on todennäköisesti huuhtoutunut Tyynen valtameren aaltoihin.

Vaikka Fukushiman ydinkatastrofi oli vakava onnettomuus, niin sen terveysvaikutukset näyttäisivät jäävän pieniksi.

YK:n säteilytutkimuskomitean mukaan välittömät evakuoinnit estivät valtaosan säteilyn terveyshaitoista. Japani evakuoi noin 80 000 asukasta 20 kilometrin säteellä Fukushimasta.

Japanin hallituksen mukaan maaliskuinen katastrofi aiheutti maalle 150 miljardin euron tuhot. Tuhoutuneiden ja saastuneiden maa-alueiden jälleenrakennus kestää useita vuosia. Katastrofista huolimatta Japani ei ole aikeissa luopua ydinvoiman käytöstä.

YLE Uutiset: Tuoreimmat Japanin katastrofista
Lisää YLE Uutisten Japanin tsunami -erikoissivuilla
Muualla Yle.fi:ssä